Dc One Oy

Olemme tehneet Akaa Pointin hankesuunnittelua alueen energiatarpeisiin liittyen nyt vuoden päivät ja yhteistyö on sujunut hyvin. Kaupunki on ollut aktiivisesti mukana ja kerännyt tietoa yritysten toiveista ja odotuksista uusia toimipisteitä koskien. Erityisesti elinkeinopäällikkö Jaakko Hautamäen innovatiivinen lähestymistapa löytää alueelle pilotoitavia teknologioita on ruokkinut luovuutta. Hän on haastanut meitä ylittämään itsemme useaan otteeseen ja tuloksena on saatu yksinkertaisia oivalluksia, jotka tekevät alueesta erityisen. Tulevaisuuden teollisuusalueena nähtävän projektin on tarkoitus vastata teollisuus- ja datakeskus- suuryritysten tarpeisiin ja näin uskomme tapahtuvan.

Ideoiden saamiseksi toteutuskelpoiseksi onkin tehty paljon töitä, mutta yhteistyö tuottaa tulosta ja ensimmäinen aurinkovoimala alkaa rakentua näillä näkymin vielä tämän syksyn aikana. Tästä se alkaa.

Akaa Pointin sijainti ja liikenneyhteydet ovat huippu luokkaa sekä alueelle tulee omat pistoraiteet, mikä tukee myös valmistavan teollisuuden tuloa alueelle. Kaupunki on suunnitellut käden ojennuksia alueen yrityksille. Esimerkiksi rakennusaikaiseen maankäyttöön liittyviä porkkanoita on valmisteltu alentamaan tulijoiden rakennuskustannuksia sekä siitä koituvia päästöjä. Alueen ongelmatontit, kuten vanha kaatopaikka otetaan aurinkosähkön tuotantokäyttöön ja lähituotetun uusiutuvan energian kapasiteettia tullaan kasvattamaan tulevaisuudessa merkittävästi, mikä lisää suurten toimijoiden mielenkiintoa alueesta.

Näiden toimijoiden keskeinen tarve on saada lähituotettua uusiutuvaa energiaa, varmentaa sähkön saanti poikkeustilanteissa sekä tasoittaa sähkön kustannusvaihtelua heiluvassa energiamarkkinassa. Lisäksi sähköistyvän ajoneuvokannan liikkeellä pitäminen tarvitsee investointeja latausinfraan, eikä toimijat itse halua hankkia latauslaitteita ylläpitoonsa. Näiden elementtien toteuttaminen alueelle houkuttelee meitä.